Tienvierustalta pystyi ennen pelin alkua bongaamaan aika monta kannustuslippujen myyjää ja hot dog-kioskia, eli ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Oltiin areenalla jo hyvissä ajoin, jotta saataisiin hyvät seisomapaikat. Seisomakatsomossa oli se hyvä puoli, että pelaajat eivät olleet vaan pieniä hahmoja juoksentelemassa kenttäpäädystä toiseen, vaan pelaajat olivat ihan siinä vieressä. Tämä oli erityisen mukavaa silloin, kun pelaajat vaihtoivat alkuverryttelyjen jälkeen toisen paidan päälle. Ja ihan noin muutenkin. Myös itse pelin seuraamisen kannalta.
Ennenkun peli saatiin käyntiin, niin Fiji esitti sotatanssin, jonka joukkue tekee ennen jokaista ottelun alkua. Musta oli mielenkiintosta nähdä pala niille tärkeää kulttuuria ja suosittelen kyllä vilasemaan mistä on kyse vaikkapa tutun Youtuben kautta laittamalla hakusanoiksi Fiji ja War Dance. Muutenkin pelissä oli tosi hyvä tunnelma ja onneksi mun vieressä seiso kolme hieman kokeneempaa 60+ mieshenkilöä, jotka kommentoi Guinness-lasit kädessä pelin tapahtumia. Pysyi tällänen rugbyn saloihin perehtymätönkii menossa mukana ja aloin pikkuhiljaa ymmärtää, että se kasassa möyriminen on ihan oikeaa peliä.
No miten siinä pelissä sitten kävi? Aika lohduttomat lukemat Fijin kannalta, sillä Irlanti voitti 53-0. Toivoin kovasti Fijin onnistuvan edes kerran ottelun aikana, vaikka irlantilainen kaverini ei kauhean onnelliselta kommenttini jälkeen näyttänytkään. Joka tapauksessa, sanon kyllä, että rugbymatsi kannattaa käydä katsomassa, jos siihen vaan tilaisuus tarjoutuu. Vaikkei peli itsessään kiinnostaisikaan, niin 80 minuuttia saa kulumaan aika nopeasti, kun vertailee miesten järkyttävän kokoisia reisilihaksia ja miettii miksi amerikkalaisessa jalkapallossa miehet on suojattu kovia kypäriä myöten, kun taas nämä herrat viilettävät kentällä ilman sen suurempia toppauksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti