Opintojen arkipäivää

Blogitekstien perusteella olen huidellut ympäri Irlantia ja keksinyt paljon erilaista tekemistä, mutta kyllä mä oon ehtinyt viimeisen kuukauden aikana opiskellakin! Ja opiskelijavaihdossahan tässä Irlannissa asumisessa on kyse, eli eiköhän olisi aika vähän valottaa myös tätä ns. virallisempaa, mutta kuitenkin sitä arkisempaa, jokapäiväistä puolta.

Ennen Irlantiin lähtöä olin tehnyt alustavia kurssivalintoja tälle syksylle Learning Agreementin muodossa, johon täytyy saada hyväksyntä oman aineen amanuenssilta Jyväskylässä ennenkuin paperilapun sai lähettää eteenpäin kohti Limerickin yliopiston vaihtokoordinaattoria. Kurssien pläräily ja valitseminen tuntui keväällä kohtuullisen työläälle, tai en oikein meinannut löytää kunnollisia sisältökuvauksia kursseille. Tiedossani kyllä oli, että alustavat kurssivalinnat kokevat muutoksia, sillä kaikkia kursseja ei mitä todennäköisimmin ole, kun vaihtokohteeseen pääsen. Loppujen lopuksi päädyin tekemään vain yhden niistä kursseista, jonka olin keväämmällä valinnut, eli eipä kannata ottaa suurta stressiä alustavista kurssivalinnoista!

Periaatteessa vaihtarina on mahdollisuus tehdä 3-5 kurssia yhden lukukauden aikana ja jokainen näistä kursseista on 6 opintopisteen arvoinen. Itse päädyin tekemään 4 kurssia ja lyhyellä matikalla tästä taitaa tulla 24 opintopistettä olettaen, että pääsen kaikista kursseista läpi. Siinä sitä onkin jännistystä syksylle, mutta toisaalta on myös kiva nähdä miten pärjää paikallisiin oppilaisiin nähden, joiden äidinkielenä on englanti. Kiva systeemi täällä on se, että ensimmäiset kaksi viikkoa saa käydä istumassa tunneilla ja miettiä mikä vaikuttaa mielenkiintoiselle ennenkuin tekee lopulliset kurssivalinnat.

Mitä mä sitten täällä oikein opiskelenkaan. Vaihtarina päädyin ottamaan English as a foreign language-kurssin, jossa siis keksitytään kielioppiasioihin ja sanaston lisäämiseen ja ainakin nämä pari ensimmäistä viikkoa ovat olleet ihan hyödyllisen oloisia, vaikka kurssin vaativuustaso ei ihan mahdottoman korkea ole. Lisäksi tykkään siitä, että kurssin opettaja kertoo aina joka tunnilla jonkin Irlannin kieleen tai kulttuuriin liittyvän ominaisen asian, jonka tietäminen auttaa ymmärtämään paikallista elämää ja tapoja vähän paremmin.

Toiseksi kurssiksi valikoitui Academic Reading and Writing, kun luin vanhoista vaihtoraporteista kurssin olevan hyvää preppausta kandia varten. Se koitos mulla odottaa edessä vaihdon jälkeen, eli vielä saan puolisen vuotta olla miettimättä koko asiaa. Täytyy kyllä sanoa, että kurssilla on tähän asti käsitelty erityisesti tuota reading-osiota, mutta eiköhän se kirjoittamispuolikin tule hoidettua viimeistään kurssin päättävien esseiden muodossa.

Kun kerran Irlannissa ollaan, niin Irish Language ja Irish Folklore-kurssit tuli myös otettua mukaan syksyn ohjelmaan. Iirin kielen opiskelu vaikuttaa mielenkiintoiselle ja veikkaanpa, että kurssin avulla opin bongailemaan katukylteistä iirinkielisiä sanoja ja ehkä myös ymmärtämään mitä paikannimet iiriksi tarkoittavat. Erityisen innoissani oon tuosta Irish Folklore-kurssista, sillä luennot pitävät sisällään kaikkea Irlannin hautajaisperinteistä keijutarinoihin. Mahtavaa on myös se, että paikallinen tarinankertoja tulee viihdyttämään opiskeljoita yhden luennon ajaksi! Motivaatio opintoihin on ainakin vielä korkeella ja luulenpa, että 14 kontaktituntia viikkoon ei aiheuta suurta hampaidenkiristelyä! Ps. Kuvat ovat yliopistolta!

Sunnuntai King John's Castlessa

Tämän sunnuntain missiona oli tutustua tarkemmin Limerickin kulttuuripuoleen. Eikun siis bussi keskustaan ja kohti jo aikasemminkin blogissa vilahtanutta King John's Castlea! Sen verran haluun kyllä mainostaa, että täällä bussilippu maksaa 1,70 euroo suunta ja päivälipun saa 3,70 eurolla. Että terveisiä vaan Jyväskylän paikallisliikenteelle.

King John's Castle on menossa muutaman viikon päästä remonttiin, eli nyt oli juuri oikea aika mennä seikkailemaan linnan muurien sisäpuolelle ennen kuin paikka laitetaan talveksi kiinni. King John's Castle on kyllä näkemisen arvoinen paikka, jos vaan Limerickiin sattuu eksymään. Linnan sisäänkäyntiin on rakennettu arkkitehtuurisesti luotaantyöntävä Visitor Centre, jossa pääsee tutustumaan pienoisrakennelmien, kuvien ja videoiden avulla linnan ja Limerickin historiaan ja tietysti ostamaan matkamuistoja.

Parasta iltapäivässä oli, kun pääsin kävelemään ulos linnan sisäpihalle ja tiirailemaan maisemia linnan torneista. Uskomatonta ajatella, että paikka on ollut pystyssä yli 1000 vuotta, kun oma reilu pari vuosikymmentä kestänyt elämä tuntuu jo nyt ikuisuudelta. Tosiaan maisemissa ei kyllä ole valittamista, vaikka kuvat eivät taaskaan tee kunnolla oikeutta tornista avautuville näkymille.

Musta on jotenkii kummallista kuvitella, että ihmiset on joskus eläny arkea ja asunu tuolla. En osaa ajatella, että paikalla on ollut armeijan tukikohta tai että linna on joutunut historian aikana saarretuksi useampaan otteeseen. Nyt minä seison samalla paikalla kun joku toinen on seissyt ja katselen samaan suuntaan kohti Shannon-jokea, nautin maisemista, ihan niin kuin joku joskus vuosia vuosia vuosia sitten. Ettei mene liian tunteelliseksi, niin alla kevennyskuva linnan sisäpihalta, jossa oli haettu entisajan tunnelmaa sopivalla rekvisiitalla.

Linnan sisä- ja ulkotilojen kiertämiseen meni parisen tuntia, eli ihan jättimäisestä palatsista ei ole kyse. Ilmakin oli jälleen kerran varsin mukava. Missä ne kaikkien lupaamat rankkasateet ja navakkana puhaltavat tuulet ovat? Noh, katsotaan vaan kun huomenaamulla en pääse etenemään kotoa askeltakaan tulvien ja rajujen tuulenpuuskien takia...

Ihastelua Glendaloughissa

Viikonloppuna tehty reissu Dubliniin ei rajoittunut pelkästään kaupungin näkemiseen, vaan International Societyn järjestämään retkeen kuului myös tutustuminen Glendaloughiin, joka sijaitsee Wicklown kauniissa kreivikunnassa noin tunnin ajomatkan päässä etelään pääkaupungin sykkeestä. Alueen lempinimi on "The Garden of Ireland", enkä ihmettele yhtään miksi P.S I Love You-elokuvaa on kuvattu juuri tällä seudulla. Pelkästään jo matkalla Glendaloughiin teki mieli pyytää bussikuskia pysäyttämään tienvarteen valokuvien ottamista varten.



Glendalough on siis jyrkkien kukkuloiden väliin jäävä laakso, jossa on kaksi järveä ja iirinkielinen nimi 'Gleann dá Loch' kääntyykin englanniksi 'Valley of the Two Lakes'. Paikalla oli sunnuntaina meidän satapäisen seurueen lisäksi ainakin kuusi muuta bussilastillista, mutta silti maastossa kävellessä oli ihanan rauhallista ja maisemia sai ihastella omassa tahdissa. En tiedä kyllästynkö koskaan tähän luontoon!

Glendaloughissa kannattaa ehdottomasti lähteä vaeltelemaan pitkin ympäröiviä kukkuloita. Itseäni jäi vähän harmittamaan, kun luonnossa kiertelyyn ei jäänyt aikaa kun parin kilometrin reitin tekemisen verran. Jos siis suuntaa paikalle väljemmän aikataulun kanssa, niin valittavana on eri vaikeustason reittejä, jotka kestävät aina tunnista lähemmäs neljäänkin tuntiin. Tällä kertaa tuli kierrettyä lenkki Lower Laken ympäri ja vähän jäi kaivelemaan Upper Laken kiertäminen -se kun oppaiden mukaan on vielä Lower Lakea hienompi paikka.

Luonnon lisäksi historia tekee Glendaloughista mielenkiintoisen vierailukohteen. Paikalta nimittäin löytyy vanhan luostarin rauniot ja muutama paremmin säilynyt kirkko 1000-luvun alkupuolelta. Tarinan mukaan nuori munkki Kevin tuli Glendaloughiin etsimään rauhallista mietiskelypaikkaa päästäkseen lähemmäs luontoa. Toisin kävi, kun muutkin innoistuivat paikasta munkin innoittamina ja pikkuhiljaa Glendaloughista kehkeytyi kunnon luostarikaupunki.

Alueen rakennukset joutuivat historian aikana niin viikinkien kuin englantilaistenkin hyökkäysten kohteeksi. Kuvassa näkyvä torni, Round Tower, oli tärkeä paikka asukkaille hyökkäysten aikana. Kun viikinkien huomattiin lähestyvän Glendaloughia, niin kaupungin asukkaat ja luostarin arvotavarat koottiin tornin muurien suojaan. Suosittelen kyllä pistäytymään Glendaloughissa, sillä paikalla saa toteutettua kaksi asiaa kerralla: luonnosta nauttimisen ja alueen historiaan perehtymisen. Harmi vaan, että sunnuntaina satoi vettä, joten kuvat eivät säteile kirkkaina. Toisaalta, tämähän ei ollut mikään yllätys, kun kyseessä on maa nimeltä Irlanti...

Pikamaistiaiset Dublinista

Huhhuh, viikonloppureissu Dubliniin, check! Matkanjärjestäjänä toimi yliopiston International Society, johon itse liityin jäseneksi heti orientaatioviikolla, eli kansainvälisellä porukalla oltiin liikkeellä Irlannin pääkaupunkiseudulla. Ensimmäisenä tie vei kohti Croke Parkia, eli Gaelic Athletic Associationin (GAA:n) stadionia ja museota.

Oli tosi kivaa, että meille oltiin järjestetty oma opastettu kierros Croke Parkissa, sillä opas avasi tosi hyvin irlantilaisten urheilulajien ympärillä olevaa kulttuuria ja samalla kertoi stadionin historiaan ja nykypäivään liittyviä juttuja. Tällä areenalla pelataan kaikki Irlannin hurlingin ja kelttiläisen jalkapallon mestaruussarjan ottelut, eli ihan mitättömästä paikasta ei ole kyse. Areenalle mahtuu reilu 82 000 katsojaa ja mitä Wikipediasta lunttasin, niin paikkahan on Euroopan neljänneksi suurin stadion.

Päästiin siis seikkailemaan ympäri stadionin lehtereitä ja kierreltiin myös areenan muissa tiloissa. Tonnehan olisi voinut ostaa sellasen opastetun kierroksen, jossa olisi päässyt kulkemaan stadionin katon päällä, mutta mulle kyllä ihan riitti jo noi edessä avautuvat maisemat. Areenan sisätiloista löytyi niin pukuhuoneita kuin mediatilaakin ja oli mielenkiintoista nähdä millaisista aitioista yritykset ja yksityishenkilöt maksaa jopa 11 000 euroa nähdäkseen pelejä.

Toinen, eli museo-osuus ei ollut tajunnanräjäyttävä kokemus, koska en ole tutustunut näihin kelttiläisiin urheilulajeihin saatikka urheilijoihin sen kummemmin, vaikka urheilua muuten tykkäänkin seurata. Tosin paikalla pääsi testailemaan esimerkiksi hurling-mailalla lyömistä ja näki millaisissa vaatteissa naiset pelasivat sata vuotta sitten, eli näkemistä ja tekemistä riitti myös museon puolella.

Croke Parkista siirryttiin kohti oluen luvattua rakennusta, Guinness Storehousia. Olut ei ittelleni oikein maistu, mutta olihan toi paikka mielenkiintonen nähdä! Oluen valmistuksesta tai muista hienouksista en myöskään ollut tietoinen ennen tutustumiskerroksen alkua, joten olin tyytyväinen miten selkeästi asiat oli havainnollistettu.

Guinness Storehouse koostuu seitsemästä eri kerroksesta. Alimmassa pääsee tutustumaan oluen raaka-aineisiin, seuraavissa kerroksissa oluen historiaan ja valmistustapaan ja ylimmän kerroksen lasiseinäisessä baarissa saa nauttia näkymästä Dublinin kattojen yllä mitenkäs muutenkaan kuin Guinnessiä nauttien. Yhdessä kerroksista oli myös mahdollista saada itselleen todistus siitä, että osaa kaataa Guinnessin hanasta oikeoppisesti. Eikun todisteita taidoista cv:n puolelle seuraavaa työhaastattelua varten!

Rakennus on sisäpuolelta näyttävän näköinen ja ensimmäisestä kerroksesta ylimpään asti auki olevaa avointa tilaa on kehystetty lasiseinillä olutlasin muotoon. Kaikille janoisille tiedoksi, että pääsylipun hinnalla talo tarjoaa kaksi, ei vaan kolme (!) ilmaista olutta. Pienen oluen saa maistiaiseksi alemmassa kerroksessa ja ylempänä saa halutessaan kaataa itselleen tuopin hanasta. Lisäksi ylimmän kerroksen baarissa saa lippua vastaan olutlasillisen. Ei siis ihme, että paikalla näytti olevan useammat kuin yhdet polttarit. Paikka kannattaa katsastaa jos kolme ilmaista Guinnesslasia kiinnostaa tai jos haluaa saada lisää tietoa tummasta irlantilaisesta kansallisjuomasta! 

We want you!

Keskiviikkona kampuksen urheiluareenalla oli Limerickin yliopiston kerhojen ja yhdistysten värväystapahtuma (Clubs and Societies Recruitment Drive). Paikalla oli yli 70 kerhon ja yhdistyksen ständit ja paljon ihmisiä samalla kun taustalla soi dj:n soittama musiikki. Edellisinä vuosina paikka on ollut kuvista ja puheista päätellen ihan täynnä porukkaa, joten fiksuna tyttönä olin paikalla heti kun tapahtuma alkoi, eli ennen suuria ruuhkia.

UL Sports Arena

Liittymismaksut ovat 2 eurosta ylöspäin, mutta suurin osa liikunnallisista kerhoista perii 5 euron kieppeissä olevan summan kerhoon liittymisestä. Lähinnä liittymismaksulla hoidetaan jäsenten vakuutusasiat, mutta isoista rahoista ei todellakaan puhuta. Joissakin kerhoissa voi joutua kaivelemaan uudestaan lompakkoa jos yhdistys tai kerho järjestää kisamatkoja tai jos itse lajin harrastaminen on kallista. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii UL Skydiving Club, eli jokaisesta laskuvarjohyppykerrasta joutuu maksamaan ekstraa.

Itse päädyin kaikista mahdollisista kerhoista liittymään International Societyyn, Badminton Clubiin ja Dance Clubiin. Kansainväliseen yhdistykseen liittyminen oli aika luonnollinen valinta vaihtarille. Yhdistyksen järjestämissä tapahtumissa tulee tutustuttua toisiin vaihtareihin ja paikallisiin, jotka on kiinnostuneita tapaamaan ulkomaalaisia opiskelijoita ja yhdistys myös järkkää reissuja ympäri Irlantia. Tosi innoissani oon myös noista liikunnallisemmista kerhoista, sillä en malta oottaa että pääsen ensi viikolla alottamaan kunnollisen liikunnan. Oon kyllä käynyt kohtuullisen ahkerasti juoksulenkeillä ja kävelyä tulee harrastettua joka päivä näiden muutaman kilometrin välimatkojen ansoista, mutta säännölliselle ja ohjatulle hikiliikunnalle olisi kyllä tarvetta täällä sipsien ja ranskalaisten luvatussa maassa.

Valinnanvaraa kerhoissa ja yhdistyksissä on ihan hirveästi. Kyse ei ole vain jousiammunnan, rugbyn ja taekwondon tapaisista urheilukerhoista, vaan tekemistä itselleen voi haalia musiikki- tai valokuvauskerhon kautta tai sitten liittymällä näytelmä- tai väittelykehoon. Myös muun muassa poliittisesti aktiivisille tyypeille on oma yhdistyksensä. Kerhoihin ja yhdistyksiin ei ole näyttö- tai tasovaatimuksia, eli kaikki kiinnostuneet alottelijasta harrastajaan on tervetulleita liittymään toimintaan mukaan. Vitsit olispa Suomessakin tällänen systeemi!

Huomenna pääsen hyötymään International Societyyn liittymisest, sillä vuorossa olisi yhdistyksen järjestämä viikonloppureissu Dubliniin! Olin yksi niistä sadasta onnekkaasta, jotka ehtivät lunastamaan itselleen lipun matkaa varten. Laukun pakkaaminen siis alkakoon!

Kavereita ja keskustaa

En voi uskoa, että olen ollut Irlannissa jo viikon! Paljon on ehtinyt tapahtumaan näiden ensimmäisien päivien aikana ja koska uusia asioita, paikkoja ja ihmisiä on tullut eteen ihan jatkuvasti, niin myös aika on mennyt hurjan nopeasti. Viime perjantaina sain tutustua toisiin ulkomaisiin opiskelijoihin Meet and Greet-tapahtumassa, joka oli suunnattu nimenomaan vaihtareille. Kaiken kaikkiaan Limerickin yliopistossa aloitti tänä syksynä 903 ulkomaalaista opiskelijaa, eli aika kansainvälisessä yliopistossa vietän vaihtoajan.

Uusia ihmisiä olen tavannut myös toisella tavalla. Ennen vaihtoonlähtöä päätin liittyä mukaan Limerickin yliopiston järjestämään Buddy Programmeen, jossa paikallinen yliopisto-opiskelija helpottaa vaihtarin arkea uudessa maassa esimerkiksi auttamalla puhelinliittymän hankinnassa ja ostosten tekemisessä. Mun buddy on ollut ihan mielettömän sympaattinen ja auttavainen tyyppi. Suosittelen siis kaikille vaihtareille liittymään vastaavanlaiseen ohjelmaan jos kohdeyliopisto sitä vaan tarjoaa. Tuntuu, että saan asioista paljon enemmän irti, kun joku auttaa tärkeiden asioiden hoitamisessa ja kertoo omista kokemuksistaan ja elämästään vaihtokohteessa. Tämän yhteistyökuvion merkeissä suunnattiin kuluneena viikonloppuna yhdessä buddyni kanssa kohti Limerickin keskustaa ja joka lauantaista Milk Marketia.

Voi vitsit tuolla oli kaikkia ihania juttuja myynnissä! En voinut tehdä muuta kuin huokailla jokaisen kojun kohdalla ja nauttia markkinatunnelmasta. Mukaan tarttui hedelmiä ja vihanneksia, vaikka olisin halunnukkii tuhlata kaikki rahat yhteen leivoskojuun. Täytyy kyllä vierailla tuolla toistekkii, sen verran hyvälle mun ostokset maistui, eikä ollu kyllä hinnalla pilattuja! Markkinoilla kiertelyn jälkeen lähdettiin kävelemään Limerickin vanhaan osaan ja ihailtiin kaupunkimaisemia Shannon-joen varrella. Säästä en valita vieläkään ja eiköhän kuvista käy ilmi miksi en!

Sanoisin kyllä, että Shannon-joen ranta on kauneinta aluetta Limerickin keskustassa, sillä sen varrella on paljon historiallisesti tärkeitä paikkoja Limerickille. Yksi näistä on viimisessä kuvassa komeileva King John's Castle. Linna sijaitsee King's Islandilla, johon viikingit asettuivat 800-luvulla, eli tälle saarelle kaupunki on alunperin noussut. Nykyään Limerickissä asuu noin 60 000 asukasta (runsas 90 000 lähiöt mukaanlukien) ja mielestäni kaupunki on kaikin puolin juuri sopivan kokoinen. Keskustassa riittää kauppoja ja kulkuyheydet muualle maahan pelaavat hyvin, sillä lähimmälle lentokentälle Shannonille on vain 20 minuutin ajomatka ja Dubliniin menee busseja kerran tunnissa.

Kaupungin keskustassa olen käynyt vasta pari kertaa ensimmäisen viikon aikana, sillä asuntolalta matkaa Limerickin keskustaan tulee viitisen kilometriä. Lähellä on reilun kilometrin päässä Aldi ruokaostoksia varten ja muutaman kilometrin päästä löytyy erilaisia kauppakeskittymiä, joten keskustaan ei sim-kortin hankkimisen lisäksi ole tullut vielä tarvetta. No, enköhän ihan kohta ole keksinyt jonkun hyvän syyn keskustashoppailulle, eli siihen asti lompakossa majailevat rahat ovat vielä turvassa!

Kampuskierros

Olin Suomesta lähtiessä henkisesti varautunut Irlannin kosteaan syksyyn ja vaakasuoraan vesisateeseen, mutta mitä vielä -täällähän ei oo satanut vielä kertaakaan vettä mun saapumisen jälkeen! Lämpötilat on myös keikkuneet mukavasti 20 asteen hujakoilla, eli Irlanti on kyllä näyttänyt parastaan!

Yliopistolla olen ehtinyt pyörimään jo useampaan otteeseen orientaatiopäivien ansoista ja tälläisillä ilmoilla kampus on kyllä parhaimmillaan. Huiput sääolot on mahdollistaneet myös kunnon turistikuvailun, eli tervetuloa kampuksen esittelykierrokselle. Oppaananne toimii väsähtänyt Erasmus-vaihtari Riikka, enjoy!

                          

Limerickin yliopiston kampus levittäytyy tosi laajalle ja itse asiassa osa kampuksesta kuuluu Claren kreivikuntaan. Oon siis käynyt jo kahdessa kreivikunnassa, vaikka oon ehtinyt majailla Irlannissa alle viikon! Yliopiston kampus on tosi vihreä ja mulla tulee väistämättä mieleen oman kotiyliopiston, Jyväskylän, luonnonläheinen kampusalue.

Yllä olevassa kuvassa näkyy the Living Bridge, eli Irlannin pisin kävelysilta, joka johdattaa opiskelijat yli kampusta halkovan Shannon-joen. Silta ei ole ihan sitä perinteisintä rakennustaidetta, vaan innoistusta on haettu dna:n muodosta. Living Bridge-nimi kertoo myös aika paljon sillasta itsestään, sillä silta elää ja joustaa kävelijän alla. Näin muutaman kerran siltaa kävelleenä voin kertoa, että pieni hytkyminen ei aina tunnu kaikkein kivoimmalta. 

Paikallinen kielten laitos. Tuntuu jotenkii kotosalta!

Kampukselta täytyy kyllä myös ehdottomasti mainita päärakennuksen edessä tönöttävä maskotti, Brown Thomas, joka kuulema saa bileiltojen jälkimainingeissä opiskelijoiden vaatteita niskaansa. Ja ihan tiedoksi annettakoon, että alla olevassa kuvassa minulla on vaatteita päällä, vaikka yläosasto kummallisen paljaalta näyttääkin.

Ja viimeisenä kuvana näkymää paikallisen kauppakorkean, eli Kemmy Business Schoolin, suuntaan ennen kuin lähden kohti Ceili-iltaa. Vuorossa olisi siis irlantilaisten kansantanssien opettelua. Ei siis muuta kuin tanssikengät jalkaan ja menoksi!

 Ps. Täällä on aika paljon suihkulähteitä!

Perillä!

Good news, Limerickissä ollaan! Maanantaiaamulla oli siis lähtö ja äiti ja isä olivat mukana tsemppaamassa lentokentällä. Pari kyyneltäkin tuli pudotettua ennen koneeseen menoa. Ensimmäinen, eli Porista lähtenyt lento sai aikaan pieniä sydämentykytyksiä. Kaikki mut tuntevat ovat varmasti hyvinkin tietoisia siitä, etten hypi tasajalkaa onnesta kun edessä on lentokoneella matkustamista. Tätä ei tietysti yhtään parantunut se asia, että juuri ennen koneen lähtöä Porissa oli ukkosilmaa ja salamointia. Oon ollut monta kertaa lentokoneessa, mutten koskaan niin kamalissa ilmakuopissa. Onneksi aamupalaa ei tullut aamulla lastattua vatsaan ruisleivänpalaa enempää. No, Tukholmaan asti päästiin ja siitä seuraava lento Dubliniin oli tasainen kuin mikä.



Siellä se pikkuinen potkurikone odottaa!


Lento saapui ajoissa Irlantiin ja siitä otin taksin kaupungissa sijaitsevalle bussipysäkille, josta oli suunnitelmissa ottaa Dublin Coach-yhtiön bussi kohti saaren länsiosaa ja Limerickiä. Luulin, että pelkääminen oli jo maanantain osalta suoritettu, mutta ei sentään. Taksikuskina nimittäin toimi jo reilusti eläkeiän paremmalla puolella oleva vanhempi herrasmies. Hieman olin huolissani miten 28 kilon (!) matkalaukku nousee papalta autoon, vai joudutaanko kohta kaivamaan nitroja esiin. Varmuuden vuoksi autoin laukun laittamisessa takaluukkuun. Kyllä vaan, melkein 30 kiloa tuli meikäläisen matkalaukulle painoa, kröhöm. Iloinen asia tässä on se, että en joutunut maksamaan yhtään ekstraa lentokentällä laukun ylipainosta. Tällainen ei olisi varmasti ollut tilanne Helsinki-Vantaalla, eli iso kiitos Porin lentokentälle huipusta palvelusta!

Bussipysäkki löytyi heti melkein taksista noustessa, eikä 10 euron hinta tuntunut lainkaan pahalta kahden ja puolen tunnin bussimatkasta. Koko matka kohti Limerickiä oli yllättävän nopeasti ohi. Puolet matkasta meni luontomaisemia ihastellessa ja itse asiassa ensimmäinen ajatukseni koneen laskeutuessa Irlantiin olikin miten sympaattiselta ja vihreältä maa näyttää. Sen verran tosin painoi matkaväsymys, että muutamat torkut tuli otettua bussin upottavilla penkeillä. Bussista päästyä oli edessä vielä 45 minuutin taivallus kohti opiskelija-asuntolaa, eli Brookfield Hallia. Tuli mietittyä aika monta kertaa sen 45 minuutin aikana miten 28 kiloa tavaraa voikaan tuntua niin painavalta. Vihdoin ja viimein pääsin perille loistavan kartanlukijan ansoista (kiitos Sanni!) ja jäljelle jäi enää muutaman paperilapun täyttö ennenkuin sain asunnon avaimet käteen.

Mun oma pieni huone seuraavan 3,5 kk:n ajan.

Ja tältä täällä asunnossa näyttää, eli siinä se nyt on, oma huoneeni vaihdon ajan. Asunto on kokonaisuudessaan siisti, mutta tyypillisen opiskelijakämpän tapaan pinnat ovat hitusen kuluneita. Kaappiin sain kevyesti mahdutettua kaikki tuomani vaatteet ja kengät ja jopa se superiso matkalaukkukin mahtui ongelmitta noitten ovien sisäpuolelle. Ihan huippua on myös se, että jaan asunnon ruotsalaisen vaihtarin kanssa, eli sitä toista kotimaistakin tulee harjoiteltua aina välillä. Alkutunnelmat Irlannista ovat kyllä ehdottomasti positiivisen puolella, etenkin kun sade on pysynyt kiltisti poissa ja aurinko paistanut erittäin lämpösesti pilvien lomasta. Tästä se vaihtarisyksy ja arki alkaa pikkuhiljaa muotoutumaan!

Lähtökuopissa

Huomenna matka kohti Irlantia voi alkaa. Matkalaukku odottaa lattialla melkein pakattuna ja enää tarvitsee vain sulloa muutama viimeinen tavara mukaan. Kiitos Blue1 mukavasta 23 kilon painorajasta ruumaan meneville tavaroille! Saapahan pientä lisätreeniä kun raahailee laukkua perässään.

Viimeisen illan tunnelmat ovat hieman haikeat, vaikka vaihtolukukautta innolla odotankin. Suomeen kuitenkin jää monta ihanaa ystävää, perhe ja tuttu arki. On ollut ihana huomata miten paljon kaikki ovat tukeneet ja kannustaneet mua ennen lähtöä. Vanhat lukiokaverini pitivät mulle ihan huiput läksiäiset ja tällä viikolla pääsin vielä nauttimaan opiskelukavereiden seurasta ravintolasyömisen merkeissä. Ihania ihmisiä, joita tulee ikävä, mutta onneksi Facebook, Skype ja sähköpostit lyhentävät välimatkaa aina hetkeksi.

Kaikki asiat on nyt hoidettu ja ne mitkä eivät ole, niin järjestyvät kyllä jotenkin. Ei muuta kun matkalaukun tsekkaus vielä viimeisen kerran ja herätyksen asettaminen kännykkään. Pidän sormia ristissä, että uni maistuu pienestä jännityksestä huolimatta!

(kuvat: we heart it)