UL Sports Arena |
Itse päädyin kaikista mahdollisista kerhoista liittymään International Societyyn, Badminton Clubiin ja Dance Clubiin. Kansainväliseen yhdistykseen liittyminen oli aika luonnollinen valinta vaihtarille. Yhdistyksen järjestämissä tapahtumissa tulee tutustuttua toisiin vaihtareihin ja paikallisiin, jotka on kiinnostuneita tapaamaan ulkomaalaisia opiskelijoita ja yhdistys myös järkkää reissuja ympäri Irlantia. Tosi innoissani oon myös noista liikunnallisemmista kerhoista, sillä en malta oottaa että pääsen ensi viikolla alottamaan kunnollisen liikunnan. Oon kyllä käynyt kohtuullisen ahkerasti juoksulenkeillä ja kävelyä tulee harrastettua joka päivä näiden muutaman kilometrin välimatkojen ansoista, mutta säännölliselle ja ohjatulle hikiliikunnalle olisi kyllä tarvetta täällä sipsien ja ranskalaisten luvatussa maassa.
Valinnanvaraa kerhoissa ja yhdistyksissä on ihan hirveästi. Kyse ei ole vain jousiammunnan, rugbyn ja taekwondon tapaisista urheilukerhoista, vaan tekemistä itselleen voi haalia musiikki- tai valokuvauskerhon kautta tai sitten liittymällä näytelmä- tai väittelykehoon. Myös muun muassa poliittisesti aktiivisille tyypeille on oma yhdistyksensä. Kerhoihin ja yhdistyksiin ei ole näyttö- tai tasovaatimuksia, eli kaikki kiinnostuneet alottelijasta harrastajaan on tervetulleita liittymään toimintaan mukaan. Vitsit olispa Suomessakin tällänen systeemi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti