Perillä!

Good news, Limerickissä ollaan! Maanantaiaamulla oli siis lähtö ja äiti ja isä olivat mukana tsemppaamassa lentokentällä. Pari kyyneltäkin tuli pudotettua ennen koneeseen menoa. Ensimmäinen, eli Porista lähtenyt lento sai aikaan pieniä sydämentykytyksiä. Kaikki mut tuntevat ovat varmasti hyvinkin tietoisia siitä, etten hypi tasajalkaa onnesta kun edessä on lentokoneella matkustamista. Tätä ei tietysti yhtään parantunut se asia, että juuri ennen koneen lähtöä Porissa oli ukkosilmaa ja salamointia. Oon ollut monta kertaa lentokoneessa, mutten koskaan niin kamalissa ilmakuopissa. Onneksi aamupalaa ei tullut aamulla lastattua vatsaan ruisleivänpalaa enempää. No, Tukholmaan asti päästiin ja siitä seuraava lento Dubliniin oli tasainen kuin mikä.



Siellä se pikkuinen potkurikone odottaa!


Lento saapui ajoissa Irlantiin ja siitä otin taksin kaupungissa sijaitsevalle bussipysäkille, josta oli suunnitelmissa ottaa Dublin Coach-yhtiön bussi kohti saaren länsiosaa ja Limerickiä. Luulin, että pelkääminen oli jo maanantain osalta suoritettu, mutta ei sentään. Taksikuskina nimittäin toimi jo reilusti eläkeiän paremmalla puolella oleva vanhempi herrasmies. Hieman olin huolissani miten 28 kilon (!) matkalaukku nousee papalta autoon, vai joudutaanko kohta kaivamaan nitroja esiin. Varmuuden vuoksi autoin laukun laittamisessa takaluukkuun. Kyllä vaan, melkein 30 kiloa tuli meikäläisen matkalaukulle painoa, kröhöm. Iloinen asia tässä on se, että en joutunut maksamaan yhtään ekstraa lentokentällä laukun ylipainosta. Tällainen ei olisi varmasti ollut tilanne Helsinki-Vantaalla, eli iso kiitos Porin lentokentälle huipusta palvelusta!

Bussipysäkki löytyi heti melkein taksista noustessa, eikä 10 euron hinta tuntunut lainkaan pahalta kahden ja puolen tunnin bussimatkasta. Koko matka kohti Limerickiä oli yllättävän nopeasti ohi. Puolet matkasta meni luontomaisemia ihastellessa ja itse asiassa ensimmäinen ajatukseni koneen laskeutuessa Irlantiin olikin miten sympaattiselta ja vihreältä maa näyttää. Sen verran tosin painoi matkaväsymys, että muutamat torkut tuli otettua bussin upottavilla penkeillä. Bussista päästyä oli edessä vielä 45 minuutin taivallus kohti opiskelija-asuntolaa, eli Brookfield Hallia. Tuli mietittyä aika monta kertaa sen 45 minuutin aikana miten 28 kiloa tavaraa voikaan tuntua niin painavalta. Vihdoin ja viimein pääsin perille loistavan kartanlukijan ansoista (kiitos Sanni!) ja jäljelle jäi enää muutaman paperilapun täyttö ennenkuin sain asunnon avaimet käteen.

Mun oma pieni huone seuraavan 3,5 kk:n ajan.

Ja tältä täällä asunnossa näyttää, eli siinä se nyt on, oma huoneeni vaihdon ajan. Asunto on kokonaisuudessaan siisti, mutta tyypillisen opiskelijakämpän tapaan pinnat ovat hitusen kuluneita. Kaappiin sain kevyesti mahdutettua kaikki tuomani vaatteet ja kengät ja jopa se superiso matkalaukkukin mahtui ongelmitta noitten ovien sisäpuolelle. Ihan huippua on myös se, että jaan asunnon ruotsalaisen vaihtarin kanssa, eli sitä toista kotimaistakin tulee harjoiteltua aina välillä. Alkutunnelmat Irlannista ovat kyllä ehdottomasti positiivisen puolella, etenkin kun sade on pysynyt kiltisti poissa ja aurinko paistanut erittäin lämpösesti pilvien lomasta. Tästä se vaihtarisyksy ja arki alkaa pikkuhiljaa muotoutumaan!