Home sweet home

Lentokoneen laskeutuessa takaisin piskuiselle Porin lentokentälle en voinut tajuta, että tässä se nyt oli, 3,5 kuukauden vaihtorupeama Irlannissa. Vastahan mä pakkailin tuskaisena matkalaukkua ja mietin oonko muistanut hoitaa kaikki tarvittavat asiat, vai tajuanko lentokentälle mennessä, että matkavakuutuksen olisi voinut ottaa. No, jos jotain jäi hoitamatta, niin ainakin ilman sitä selvisin mainiosti koko syksyn!

Tiedän, että seuraavat pari kappaletta sisältävät kaikki maailman latteudet (ennakkovaroitus annettu), mutta vaihto on kyllä sellanen kokemus, jota ei kannata mun mielestä jättää tekemättä. Ennen Irlantiin menoa tietoni kohdemaasta olivat aika rajoittuneet, mutta näin jälkeenpäin koen sen olleen vain hyvä asia. Irlanti yllätti minut todella positiivisesti ehkä siitäkin syystä, ettei minulla ollut mitään suuria odotuksia vaihtoajalle.

Parasta oli ehdottomasti kaikki mahtavat ihmiset joihin sain tutustua vaihdon aikana. Sain paljon uusia tuttuja ja hyviä kavereita, joten Euroopassa riittää matkakohteita tuleviksi kesiksi ja talviksi. Irlannin karu luonto kaikessa kauneudessaan vaikutti muhun varmaan kaikkein syvimmin ja onneksi syksyn aikana tuli tallennettua satoja ja taas satoja kuvia mieleenpainuvista maisemista joihin voin palata koska vaan.

Tulen kyllä aina muistamaan tämän vaihtosyksyn Irlannissa, sillä sen lisäksi että opin lisää muista kulttuureista opin lisää asioita itsestäni. Jep, siirappista, mutta vaihto on kasvattava kokemus ja kortti, joka kannattaa ehdottomasti kääntää. Ja PS., tekstin lomassa hyppelevät kuvat on otettu Limerickin naapurissa olevasta pikkukapungista Adaresta, jossa kävin viettämässä viimeisiä päiviä ennen Suomeen paluuta.

Saaren ympäri vihreällä pakettiautolla

Sain vielä viimeisen vierailijan ennenkuin tämä vaihtosyksy alkaa olla paketissa. Halusin näyttää Irlannin monia eri puolia, sillä kuten olen jo aikasemminkii sanonut, niin monet ihmiset Irlantiin tullessaan jämähtää Dubliniin, vaikka maassa on vaikka miten paljon nähtävää ja upeita maisemia! Tämän takia olinkii varannu ympäri Irlantia kiertomatkoja tekevältä yhtiöltä, Paddywagonilta, reissun Dinglen niemimaalle.

Matkaan lähdettiin sunnuntaiaamulla siinä yhdeksän kieppeissä ja kuski kertoi meille hyvät ja huonot uutiset. Huono uutinen oli se, että vain kaksi henkilöä oli tulossa retkelle, minä ja kaverini. Hyvä uutinen taas oli se, että kiertoajelu järjestetään siitä huolimatta. Eikun pakun ovi kiinni ja tiimi The Princesses of Finland (kiitoksia vaan kuskille) pääsi matkaan. Ensimmäinen kunnon pysähdys oli Inch Beachilla, enkä oo koskaan nähnyt mitään niin kaunista ja harmaata maisemaa. Aurinko ei rannalla näyttäytynyt, eli nyt jäi rusketusrajat hankkimatta. Joulukuinen Irlantihan on ihan paras vaihtoehto rantalomalle...

Tämä osa reissusta oli vielä kuskinkii mielestä lämmittelyä maisemien suhteen, mutta pian päästiin itse asiaan, eli ajelemaan pienillä teillä pitkin saaren länsiosia. Tai siis, allekirjoittanut puristi penkkiä valkoisin rystysin ja mietti miksi kuskin pitää just tänään toteuttaa unelmaansa formulaurasta kapeilla mutkateillä. No, paras oli vaan kattella maisemia, eikä nopeusmittaria -ja tietysti toivoa, että auto ei ole seuraavan mutkan takana vastassa.

Toisella, pidemmällä pysähdyksellä päästiin ihastelemaan Irlannin läntisimpiä saaria, eli Blasket Islands saarirypästä. Aikaisemmin saaret olivat asuttuja, mutta tarvikkeiden haku mantereelta alkoi bensan hinnan nousun myötä tulla kalliiksi, joten asukkaat alkoivat kaikota saarilta. Tässä vaiheessa taivaalta yritti tulla vettä, mutta ihan pieneksi tihkukuuroksi jäi. Ihanana yllätyksenä 15 minuutin ajelun jälkeen niemen toisella puoella oli melkein aurinkoinen keli. Sään nopea vaihtuvuus on loppuviimeksi yksi kivoimmista asioista Irlannissa, sillä päivän aikana on aina mahdollisuus nähdä kaistale sinistä taivasta kaiken harmauden ja sateen keskellä.

Mielstäni Dinglen niemimaan kiertäminen on fiksu vaihtoehto, jos aikaa ja kärsivällisyyttä ei riitä massiivisen Ring of Kerryn tekemiseen. Kauniin karuja maisemia on nimittäin tälläkin reitillä riittämiin. Pitää myös sanoa, että Paddywagonilla matkustaminen on ihan varteenotettava vaihtoehto, jos käytössä ei ole omaa tai vuokra-autoa, jolla pääsisi seikkailemaan ympäri saarta. Ainoa miinus tietysti on se, että yhtiö on päättänyt pysähdyspaikat etukäteen ja niillä periaatteessa mennään, mutta koska irlantilaiset ovat ystävällistä porukkaa, niin ylimääräinen pysähdyksen toteuttaminen voi olla ihan mahdollista. Nyt on taas verkkokalvot kuorrutettu kaikella kauniilla!

Cliffs of Moher

Yksi Irlannin tunnetuimmista luontonähtävyyksistä on varmaan kiistatta Cliffs of Moher. Kyseessä on siis parhaimmillaan parinsadan metrin korkuiset pystysuorat Atlanttiin rajottuvat jyrkänteet ja tämän kohteen bongaa useista irlantilaisista postikorteistakii. Nyt pääsin vihdoinkin nauttimaan mahtavasta näkymästä ihan oikeassa elämässä kaikkien kuvaihasteluiden jälkeen.

Irlantilainen kaverini varoitti mua etukäteen, että Cliffs of Moher on sellainen paikka, jossa tuulee ja on viileä ihan aina. Samainen kaverini oli käynyt katsastamassa jyrkänteet lämpöisenä kesäpäivänä ja silloinkin tuuli teki paikasta kylmemmän puoleisen. Näin kävi tälläkii kertaa, eli olin onnellinen lämpösestä neulepaidasta takin alla. Sitä ei tosin käy kiistäminen, että Cliffs of Moher on pienen vilun arvoinen. Oon vaan joka kerta hirveen nöyränä kaikkien tällästen luonnonmuodostumien eessä, kun tajuan miten suuri voima luonnolla on ja (taas kerran) miten pieni ihminen on.

Cliffs of Moher ei oo pelkästään jyrkkiä kallionseinämiä, vaan turistikohteelle tyypilliseen tapaan paikan päältä löytyy vierailijakeskus, jossa voi tutustua näyttelyn avulla tarkemmin kohteeseen geologian avustuksella ja tietysti muutamia kauppoja. Lisäksi jyrkänteen reunalta löytyy 1800-luvulta peräisin oleva O'Brienin torni, josta maisemia pääsee kuikuilemaan hieman korkeammalta pientä pääsymaksua vastaan.

Jyrkänteiden vierstä löytyy myös kyseinen kyltti kiveen kiinnitettynä. Olinkii kuullut huhua, että paikalla ja itsemurhilla olisi jonkunlainen kytkös ja kysyinkin paikalliselta kaveriltani, onko jutussa enemmänkin perää. Vastaukseksi sain lyhyen, mutta kattavan "We've had a couple of accidents". Tästä ei niin iloisesta tiedosta huolimatta on kyllä käymisen arvoinen kohde, sillä kallioita pääsee ihailemaan ihan maksutta ja näkymä itsessään on vain yksinkertaisesti tosi vaikuttava.

 

Hikeä ja hyvää mieltä

Siinä vaiheessa kun päälle painavien esseiden lukumäärä alkaa olla kahden käden sormilla laskettavissa ja pää tuntuu räjähtävän kaikesta tiedosta on ihan kiva päästä neljän seinän ulkopuolelle tekemään jotakii aivan muuta. Liikunta on aina ollu mulle tosi tärkeä henkireikä ja sitä se on ollu myös täällä vaihdossa. Syyskuun puolella kerroinkii, että kävin Clubs & Societies Recruitment Drivessa maksamassa jäsenmaksut Dance Clubiin ja Badminton Clubiin. Täytyy kyllä sanoo, että oon päässy liikkumaan ihan kunnolla niiden muutamien eurojen edestä, jotka alkusyksystä pulitin.

Tanssimista oon harrastanu ties mitenkä monta vuotta ja täällä pääsin jatkamaan tätä heilumista baletin ja jazztanssin muodossa. Lisäksi uutena lajina oon myös kokeillut millaista irlantilainen tanssi on. On kyllä ollu ihan huippua jatkaa samojen lajien parissa ja ihastuin ihan kunnolla tuohon irlantilaiseen tanssiin. Musta hienoa on ollu myös se, että opettajat Dance Clubissa jaksaa muistuttaa siitä miten tekniikka ei ole kaikki kaikessa, vaan tärkeintä on se into ja energia millä tanssit. Eli täytyy tykätä siitä mitä tekee tai ainakin yrittää löytää se tekemisen ilo.

Dance Clubin kautta pääsin myös esiintymään tänä syksynä ihan mukavasti. Heti syyskauden alussa Dance Club järjesti koetanssitilaisuuden, josta valittiin tanssijoita mukaan esitysryhmään ja tadaa, tulin valituksi. Esitysryhmän kanssa harjoteltiin tanssiesitys, joka toteutettiin flashmobin muodossa Halloween-iltana. Sen lisäksi tämän viikon keskiviikkona oli loppunäytös, jossa kaikki street-, jazz-, baletti- ja irlantilaisen tanssin ryhmät pääsi näyttämään taitojaan. Kyllä toi esiintyminen on vaan joka kerta ihan yhtä kivaa!

Tanssimisen lisäksi oon käyny pelailemassa sulkapalloa kaksi kertaa viikossa ja itteasiassa toin oman mailanikii mukana Suomesta. Junnuna kävin reilun vuoden ajan pelailemassa sen verran, että säännöt ja peruslyönnit onnistuu. Sen jälkeen oon käyny lätkimässä palloa säännöllisen epäsäännöllisesti aina kun arkikiireet on helpottanu, mutta täällä oon löytäny innon tota lajii kohtaan ihan uudella tavalla. Asiaan varmaan vaikuttaa se rento ja kannustava ilmapiiri mikä kaikkien sulispelaajien välillä on. Plussana sulkkiksessa käymisessä on tietysti ollu myös se, että oon tutustunu todella moneen uuteen ihmiseen, myös niihin irlantilaisiin!

Musta on ollu mielenkiintosta huomata miten hieno idea urheilemisen ja oikeastaan kaiken muunkin harrastamisen takana on. Ihan sama mistä maasta tulet, mitä kieltä puhut, miten paljon olet pelannut tai ollut mukana harrastustoiminnassa, koska pelkkä se into ja ilo lajiin yhdistää ihmisiä. Joo, tiedän miten kliseiselle toi edellinen lause kuulostaa, mutta tää kuuluu tähän 'valaistumisia tosielämässä'-sarjaan.

Suosittelen kaikkia vaihtoon lähteviä pitämään kiinni niistä jutuista ja harrastuksista mitkä tekee onnelliseksi, tai kokeilemaan jotain uutta juttua mistä on aina haaveillut. Mietin itte miten paljosta olisin jäänyt paitsi, jos tanssitunneille ja sulkkishallille menemisen (välillä myös raahautumisen) sijaan olisin vaan istunu pienessä huoneessani ja tuijotellu ulos sateeseen. Pienen aktiivisuuden ansiosta koen olevani tosi onnellinen ja onnekas, sillä oon löytäny ympärille ihan mahtavia tyyppejä joiden ansiosta ihan se perusarki vaihdossa on juuri sitä parasta aikaa.

Time for some rugby!

Irlannissa vietetty vaihtoaika ei olisi mitään ilman kunnon rugbymatsia. Mulle tarjoutui oiva mahdollisuus päästä seuraamaan tätä lajia, kun rugbysta innostuneet kaverini saivat minut houkuteltua katsomaan Irlanti vastaan Fiji-ottelua Limerickin keskustan liepeille, Thomond Park Stadiumille. Areena toimii Munsterin rugbyjoukkueen kotikenttänä ja Limerick onkin tunnettu kovasta rugbyhengestä. Rugbyn lisäksi muun muassa Pink kävi heittämässä keikan tällä samaisella areenalla muutama vuosi sitten, eli ihan pienestä paikasta ei ole kyse.

Tienvierustalta pystyi ennen pelin alkua bongaamaan aika monta kannustuslippujen myyjää ja hot dog-kioskia, eli ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Oltiin areenalla jo hyvissä ajoin, jotta saataisiin hyvät seisomapaikat. Seisomakatsomossa oli se hyvä puoli, että pelaajat eivät olleet vaan pieniä hahmoja juoksentelemassa kenttäpäädystä toiseen, vaan pelaajat olivat ihan siinä vieressä. Tämä oli erityisen mukavaa silloin, kun pelaajat vaihtoivat alkuverryttelyjen jälkeen toisen paidan päälle. Ja ihan noin muutenkin. Myös itse pelin seuraamisen kannalta.

Ennenkun peli saatiin käyntiin, niin Fiji esitti sotatanssin, jonka joukkue tekee ennen jokaista ottelun alkua. Musta oli mielenkiintosta nähdä pala niille tärkeää kulttuuria ja suosittelen kyllä vilasemaan mistä on kyse vaikkapa tutun Youtuben kautta laittamalla hakusanoiksi Fiji ja War Dance. Muutenkin pelissä oli tosi hyvä tunnelma ja onneksi mun vieressä seiso kolme hieman kokeneempaa 60+ mieshenkilöä, jotka kommentoi Guinness-lasit kädessä pelin tapahtumia. Pysyi tällänen rugbyn saloihin perehtymätönkii menossa mukana ja aloin pikkuhiljaa ymmärtää, että se kasassa möyriminen on ihan oikeaa peliä.

No miten siinä pelissä sitten kävi? Aika lohduttomat lukemat Fijin kannalta, sillä Irlanti voitti 53-0. Toivoin kovasti Fijin onnistuvan edes kerran ottelun aikana, vaikka irlantilainen kaverini ei kauhean onnelliselta kommenttini jälkeen näyttänytkään. Joka tapauksessa, sanon kyllä, että rugbymatsi kannattaa käydä katsomassa, jos siihen vaan tilaisuus tarjoutuu. Vaikkei peli itsessään kiinnostaisikaan, niin 80 minuuttia saa kulumaan aika nopeasti, kun vertailee miesten järkyttävän kokoisia reisilihaksia ja miettii miksi amerikkalaisessa jalkapallossa miehet on suojattu kovia kypäriä myöten, kun taas nämä herrat viilettävät kentällä ilman sen suurempia toppauksia.

Are you all right? -Ööö, yes...?

Vaihdossaolo ja jatkuva altistuminen vieraalle kielelle tietää lähes väistämättä jonkinasteista parannusta kielitaitoon. Enkunopiskelijana koen olevani jo kohtuullisen korkeella suorittamisen tasolla, joten millään huimalla kohinalla kielenosaaminen ei ole pompannut ylöspäin. Mutta ei käy kieltäminen, sujuvuus ja yleinen varmuus käyttää kieltä on ehdottomasti mennyt eteenpäin, eli vaihdosta on ollut paljon konkreettista hyötyä!

Hauskinta täällä ollessa on ollut bongailla niitä pieniä kulttuurisia juttuja, mitä paikalliset viljelevät puheessa. Tässä muutamat jutut, jotka toistuvat lähes kaikissa kanssakäymistilanteissa irlantilaisten kanssa.

How's it going? Tätä käytetään aika paljon irlantilaisten toimesta How are you?-kysymyksen sijaan.

How are you?/How's it going-kysymykseen vastatataan joko Good! tai Grand!
Itte tarjoilin ensimmäiset viikot sitkeästi Fine-vastausta, ennenkuin sain sisäistettyä Grand-sanan käytön. Fine ei vaan ole näille se luonnollisin vaihtoehto.

Thanks a million! Tätä lausahdusta kuulee tosi useesti irlantilaisten suusta sen perinteisen Thanksin lisäksi.

Baaritiskillä esitetty kysymys Are you all right? aiheutti aluksi pienen hämmentymisen hetken: Joo, kyllähän mulla on kaikki ihan hyvin, voi apua, näytänkö mä siltä että oon kamalassa kännissä, mitäköhän mun kuuluu vastata, eikun niin joo tietysti, joo, ööö, siideriä kiitos! Samaa kysymystä käytetään myös ahkerasti muissakii vastaavissa palvelutilanteissa, esimerkiksi koulun lounaspaikoissa ja perimmäisenä tarkoituksena on ihan vaan varmistaa, että saatko jo palvelua.

It was great craic! Eli kun joku juttu on ihan huippua. Tätä lausahdusta yksi poika Badminton Clubissa käyttää aina hyvän sulkkismatsin jälkeen. Hyvin menneet viikonloput ja muut tapahtumat kuitataan samalla lauseella ja esimerkiksi Dance Clubissa ohjaaja tsemppasi meitä tulevaan esitykseen sanomalla It's gonna be great craic!

Muita sanoja ja ilmauksia olisi vielä takataskussa, mutta nämä taitavat olla ne yleisimmät, joilta ei voi välttyä, vaikka Irlannissa viettäisi vain vähän lyhemmänkin ajan. Ajasta puheenollen, vaihtoaika alkaa olla enemmän lopussa kuin edessä. Haluaisin tiedustella miten oon voinut olla Irlannissa jo reilusti yli kaksi kuukautta...?

Jos on aikaa vain yhteen: Ring of Kerry

Jos tulee Irlantiin ja haluaa nähdä yhden päivän aikana koko vuoden edestä kauniita maisemia, kannattaa ehdottomasti tehdä Ring of Kerry! Pääsin jälleen kerran hyödyntämään ihania vanhempiani ja heidän vuokraamaansa autoa, kun ajoimme päivässä 179 kilometriä pitkän kierroksen Irlannin lounaisosissa. Varoitan jo valmiiksi, että vuorossa on todellinen kuvaoksennus. Kiitos ja anteeksi, mutta matkan varrella oli kaikkia niin kauniita juttuja, että valinnanvaikeus iski!

Aloitimme Ring of Kerryn kiertämisen Killarneysta, joka sijaitsee Killarney National Parkin laitamilla. Kaupunki oli mukavan oloinen ja voin vain kuvitella miten täynnä se on kesällä turisteja, jotka suuntaavat luonnonpuiston uumeniin. Matkan alkuvaiheessa en vielä eksynyt sen pidemmälle luontoon, mutta kävin kurkkaamassa mahtavalla paikalla olevaa Ross Castlea. Ihan näppärät maisemat ollu linnan asukkailla, eikö?

Lähdettiin kiertämään Ring of Kerryä siihen suositeltuun suuntaan, eli vastapäivään. Sunnuntai oli tosi hyvä reissupäivä, sillä autoja ei juurikaan tullut vastaan ja koko päivän aikana taisin nähä yhden bussin. Ruuhkattomuus oli hyvä myös sen kannalta, että aina kun näki kauniita maisemia saattoi vaan ihan huoletta pysäköidä auton levennettyyn kohtaan ja katsella ympärilleen.

Suosittelen ajamaan Ring of Kerryn lisäksi Skellig Ringin, joka on pienoiskoossa oleva Ring of Kerry, mutta maisemat ovat vieläkin henkeäsalpaavammat. Lounaisosassa sijaitsevalle ja rannikkoa myötäilevälle Skellig Ringille pääsee poikkeamaan helposti Ring of Kerryltä ja pikkureitti palaa myös takaisin Ring of Kerrylle.

Skellig Ringiltä voi hypätä veneen kyytiin ja tutustua Skellig Islandeihin, jotka on kaksi jyrkkärinteistä saarta 12 kilometrin päässä rannikolta. Kyseessä on myös UNESCOn maailmanperintökohde. Aikataulu oli sen verran tiukka ja merenkäynti tuulen ansiosta varmasti mukavan pomppivaista, että multa jäi reissu odottamaan seuraavaa kertaa varten, mutta kuvista päätellen paikka on aika upea. Ja siellä voi bongailla lintuja!

Ring of Kerrylle paluun jälkeen pysähdyttiin Waterfordiin, kaupunkiin meren ja järven välissä, jossa Charlie Chaplin vietti kesiään. Sen verran kaunis ranta oli kyseessä, etten ihmettele miksi Charliekin paikkaan aikoinaan tykästyi! Reissua oli tässä vaiheessa takana jo kuutisen tuntia, eli ruokatauko oli myös ihan paikallaan.

Loppuvaiheessa matkaa tehtiin ihan pikkuinen oikaisu kun pimeä alkoi pikkuhiljaa hiipiä ja haluttiin vanhempieni kanssa ajaa lenkin viimeinen osuus, eli Killarney National Park, valoisan aikaan läpi, mutta onneksi tehtiin tämä reittivalinta. Oli huippua päästä ajelemaan vuorilla! Ring of Kerry on kyllä niin mahtava kokemus, että se kyllä kannattaa tehdä jos Irlantiin suuntaa. Kaikkien mahtavien näkymien, jyrkkien kallionseinämien, aavan Atlantin edessä ja vuorien rinteillä tajuaa miten pieni onkaan ja miten mahtava luonto puolestaan on. Yksi sunnuntaipäivä sai mut hyvinkin nöyräksi kaiken kauniin keskellä -ja muistikortin täyteen mielettömiä kuvia!

Toinen pääkaupunki

Lokakuu on mulle todellinen vierailijoiden kuukausi, sillä pari satsia ystäviäni sekä vanhempani saapuvat ilostuttamaan mua Irlantiin. Viime viikonloppuna pääsin nauttimaan vanhempieni seurasta ja suuntasimmekin heti perjantaina luentojeni jälkeen kohti Irlannin toiseksi suurinta kaupunkia, Corkia.

Itse ainakin ihastuin kovasti Corkiin ja pidin paikasta enemmän kuin mitä Dublinista. Tai jotenkin Cork on mielestäni kaupunkina kauniimpi kuin mitä Dublin, mutta makuasioistahan tässä on kyse. Musta vaan kaikki kauniit vaaleat rakennukset tekevät Corkista valoisan olosen paikan. Asukkaita löytyy noin 120 000 ja kaupungin asukkaiden mukaan tämä on se oikea pääkaupunki Dublinin sijaan.

Tällä kertaa kaupungissa vierailu ei sisältänyt sen kummemmin nähtävyydeltä toiselle juoksemista, vaan päätarkoituksena on rentoutua vanhempieni kanssa, syödä hyvää ruokaa ja nauttia mahtavasta syyssäästä. Ainoana isompana suunniteltuna juttuna (äiti-tytär-shoppailu poislukien) oli English Marketilla vierailu. Rakastan kaikkia tollasii markkinoita ja täälläkin vallitsi tosi mukava tunnelma. Tarjontakin oli ihan kohdallaan ja napattiinkin yhdeltä myyjältä kinkkupiirakan ja vegepitsan palaset lounaaksi.



Kaupungissa on todella helppo kulkea, sillä se ei ole mitenkään luvattoman iso ja kauppojen tarjonta on laaja. Plussana tietysti tuo ihana English Market, josta saa kaikkea tuoretta tavaraa. Monet ihmiset jämähtävät helposti Irlantiin tullessaan vain Dubliniin, mutta suosittelen kyllä tutustumaan muihinkin osiin maata, jolloin Irlannista saa paljon paremman käsityksen. Cork onkin yksi niistä vierailunarvoisista kaupungeista, jota ei kannata ohittaa.

Hello Dublin!

Nyt voin sanoa, että oon päässyt kiinni normaaliin arkeen täällä Limerickissä, sillä päivät kuluvat yhä nopeammin ohi, enkä enää muista mitä olen joka päivä tehnyt. Sen verran tosin muistan, että vietin koko viikonlopun Dublinissa! Matkaan lähdin jo perjantaiaamulla, sillä luennot oltiin siltä päivältä peruttu yliopiston avoimet ovet-päivän takia.

Ennen nähtävyyksien koluamista piti saada lounasta tutussa ja turvallisessa muodossa, eli ruokana oli panini plus keitto. Lounaan jälkeen ensimmäisenä vuorossa oli mahtava yliopisto Trinity College, joka sijaitsee aivan Dublinin sydämessä. Hassua ajatella, että voisin itekkii olla opiskelemassa kyseisessä yliopistossa, jos Jyväskylän yliopistolla olisi vaihtosopimus Trinity Collegen kanssa. Ainakin pääsisin istumaan luennoilla aika kivoissa rakennuksissa!

 

Tarkoituksena oli siis käydä katsomassa miltä maaginen Book of Kells tosielämässä näyttää ja muutaman euron lisämaksulla sai paikallisen opiskelijan pitämän lyhyen esittelyn yliopiston eri rakennuksista sekä yliopistoalueen historiasta. Esittelykierros oli miellyttävä etenkin naispuolisille jäsenille, sillä kierroksen pitänyt nuori mies oli ns. easy on the eyes ja muutama keski-ikäinen nainen huokailikin takanani "he's so attractive" useammin kuin kerran. Mutta tosiaan, Trinity Collegen kirjasto ittessään oli mielenkiintonen nähdä ja kelttiläisten munkkien keskiaikana tekemä Book of Kells piti nähdä jo senkin takia, että Irish language-kurssilla kirjaan on viitattu monen monta kertaa.

Loppupäivä meni kaupungilla kierrellessä ja kröhöm, shoppaillessa. Ostosmahdollisuudet Dublinissa on kyllä tosi hyvät, eli rahat saa helposti kulumaan eri kauppoihin, jos vaan niin haluaa. Itte sain onneksi budjetin pysymään kasassa, eli ei tarvii turvautuu puuroon koko loppuvaihdon ajan. Illalla juhlistettiin perjantaita menemällä Temple Bar-kortteliin, mistä löytyy monia ravintoloita ja baareja, joissa on mukava istua iltaa ja nauttia hyvästä ruuasta. Mulla oli myös ihan kivaa seuraakin, eli en valita!

 

Lauantai puolestaan alkoi kierroksella lähellä sijaitsevaan National Museum of Ireland: Archaeology and History-museoon, jossa riitti kierreltävää parin tunnin ajaksi. Museo ei ole yhtä laaja kuin mitä esimerkiksi Lontoon British Museum, mutta ajaa kyllä hyvin asiansa. Mielenkiintoisimpina juttuina mulle jäi mieleen Irlannin historiaan liittyvät jutut ja museon kokoelmissa oli muutamia tosi hienoja tavaroita. Museorakennukselle tulee pisteitä ulkonäöstä!

Ihana, aurinkoinen ilma toimi loistavana puitteena puistokävelylle Phoenix Parkissa, joka on aivan jäätävän kokoinen alue ihan keskustan tuntumassa. Ilmat tosiaan suosivat, sillä lämpötila oli kymmenen asteen paremmalla puolella, eikä sateesta ollut tietoakaan. Tosin nyt kelit on alkaneet kovasti muistuttaa enemmän syksyä ja sateitakin on tullut hieman enemmän kuin mitä aikasempina kuukausina. Eipä auta kun nauttia niistä mahtavista aurinkoisista päivistä vielä kun niitä on!

Reisijumppaa Bunratty Castlessa

Viikko on taas hurahtanut niin nopeasti ohi, että ollaan jo sunnuntaissa. Eilen päätin toteuttaa jo jonkun aikaa muhineen ajatuksen lähteä katsastamaan noin puolen tunnin bussimatkan päässä oleva 1400-luvulla rakennettu Bunratty Castle. Aamu oli mitä upein ja kaiken sumun läpi näki miten päivästä on tulossa erittäin kaunis.

Linna ei vaikuttanut ulkopäin olevan koolla pilattu, mutta sisällä riitti huoneita ja nähtävää. Oli hauskaa kierrellä ympäri huoneita ja kapeita porraskäytäviä ja kuvitella itsensä 1400-luvulle. Taisivat linnassa asuneet olla kohtuullisen hyvässä kunnossa, sen verran Bunratty Castlessa nimittäin oli portaita. Olisi kyllä mielenkiintoista päästä kurkkaamaan muutamaksi päiväksi millaista arki linnassa on ollut. Pari päivää onnistuisi varmaan ihan mukavasti jos vain saisin ottaa nykyaikaisen vessan mukaani. Tuohon aikaan kun kylpyhuone näytti käsittäneen vain reiän lattiassa. 

 

Tottakai kun linnassa ollaan, niin pitäähän tornista päästä ihailemaan maisemia -ja mahtavat maisemat eteen avautuikii! Kiitokset vaan jälleen kerran ihanalle syysilmalle. Bunratty Castle sijaitsee aivan Shannon-joen suistoalueen tuntumassa, eli toiselta puolelta näkyy lähellä siintävälle lahdelmalle ja toiselta puolelta taas pääsee näkemään tuttua maalaismaisemaa.

Bunratty Castlen sisäänpääsymaksu käsittää myös linnan ympärillä olevan alueen, Folk Parkin. Alueelle on rakennettu kopioita 1800-luvun Irlantilaisista asumuksista ja talot on myös sisutettu ajalle tyypilliseen tapaan. Oli mielenkiintoista nähdä millaisia kalastajien tai maanviljelijöiden talot olivat tuohon aikaan. Sen verran voin paljastaa, että mukavuuksissa oltiin hiemaan karsittu nykypäivään verrattuna. Mun mielestä navetta keittiön yhteydessä vaan tuntuu aika jännältä yhdistelmältä. Olihan siellä myös niiden paremmin toimeentulevien ihmisten koteja reilun sadan vuoden takaa.

Mitäpä entisajan maatalot olisivatkaan ilman kotieläimiä, eli Folk Parkista löytyi niin lehmiä, peuroja, kanoja kuin irlantilaisia susikoiriakin. Tuntui, että mun iästä lähti viisitoista vuotta pois heti kun bongasin ensimmäisen kanan ja aloin odottaa minkä rakennuksen pihalta löydän seuraavan eläimen. Luonnollisesti eläimiä ei nyt lokakuussa ollut niin paljon näytillä kuin mitä kesäkuukausina, jolloin paikka kuhisee turisteja ja eritoten lapsiperheitä.

Folk Parkissa tulevaa opettajaa kiinnosti tietysti 1800-luvun koulu, jossa oli omat ovet ja luokat tytöille ja pojille. Tyttöjen luokka oli jotenkin oudosti paljon askeettisempi poikien omaan verrattuna. Oli kyllä ihan tosi mukava päivä, eli jos sattuu pyörimään lähistöllä ja säätiedotus ei oo luvannut sadetta, niin Bunratty Castlen ja Folk Parkin näkeminen on mukava tapa viettää kiiretön lauantaipäivä! Loppuun vielä tunnelmakuvat entisajan koululuokasta. Vähän erilainen meno kun mitä nykyään kaiken maailman SmartBoardien kanssa...